13. toukokuuta 2014

171. Pieni postaus

Tässä tulis pikkuinen postaus maanantain ratsastelusta ja lisänä vähän kuulumisia. Ratsasteltiin maanantaina siis aika kevyesti, tosin harjoteltiin vastalaukkoja ja pohkeenväistöjä. Vastalaukat meni tosi hyvin, mutta samaa ei voi väistöistä sanoa..tai no, käynnissä ne meni hyvin, mutta sitten kun yritettiin niitä ravissa tehdä, heppa hermostui ja ei tullut mitään..

Ravattiin välissä vähän ympyrällä ja siitä jatkettiin vastalaukoilla. Ennen laukan nostoa väistätin vähän keskelle ja siitä nostin vastalaukan. Tällä tavalla Elman saa laukkaamaan eri laukkaa kuin yleensä. Laukkojen jälkeen oltin loppuravit ja -käynnit. Poni oli osittain hieno, mutta silti olin tyytyväinen ratsastukseen :)

Muuten ennen ratsastusta syötettiin ponille vihreää, kun ne varmaan pääsee laitumelle jo 25 pvä. Epäillään äitin kanssa, että Elmalla olisi jonkinlaista piikkiä suussa, kun se on oikealle niin vaikea ratsastaa ja sille ei oikein kaura maistu...Onneksi se raspataan torstaina. Ja sitten lisää vähän huonompia uutisia; estekisoja ei olekaan lauantaina, kun osallistujia ei ole tarpeeksi. No, onneksi noita kisojakin tulee tietyn ajan välein. Harjoitellaan kuitenkin tänään radan ratsastamista erikoisesteiden kera ;)




170. Kärryttelyä

Heippa! Nyt kerron teille viime tiistaista (6.5.), kun olin poneilemassa pitkästä aikaa.

Lähdettiin kohti poneja noin puoli yhden maissa ja perillä oltiin puoli kahdelta. Mun olis pitänyt taas ratsastaa Dissalla, mutta sen jalka oli kipeä, joten lähdettiin ajamaan Monsulla. Monsu on myös russi ja vieläpä hieno ori! Laitettiin poni siinä valmiiksi ja lähdettiin kävelylenkille. Oli kyllä kivaa, vaikken mikään ajaja olekaan :D Sain myös koittaa ajaa ponia ja se olikin helppoa, ainakin kun mentiin käyntiä koko ajan.




Tosiaan seurasin sivussa, kun ponia valjastettiin.












Oli tosi hyvä kelikin olla ulkona!


Oli vielä pakko laittaa tää kuva, todiste että ajoin ponia! :D


Kun palattiin lenkiltä tallille, laitettiin ensin Monsu pois ja sen jälkeen otettiinkin varsat käsittelyyn. Harjailtiin niitä ja totuteltiin varusteisiin. Lisäksi talutettiin varsoja ja tietty rapsuteltiin :) 


On ne vaan söpöjä!











8. toukokuuta 2014

169. Videopostaus keskiviikolta

Heippa kaikille! Tein eilen videopostauksen koko päivästä ja se onnistuikin aika hyvin :) Musiikkia siinä ei nyt ole, mennään alkuperäisäänillä. Toivottavasti tykkäsitte!


4. toukokuuta 2014

168. Aramaralla - kuvia + video

No niin, tässä tähän postaukseen jatkoa. Olin siis 19.4. ratsastamassa Aramaralla, tarkemmin sanottuna Jessicalla. Saatte nyt muutaman kuvan tunnista ja videokoosteen (: Kiitos Helmille kuvista ja videoista!




Kiva kun blogger värjäät kentän värin ja muutenkin...-.-







167. Hyppypäivä

Hypättiin vähäsen tulevia kisoja varten tänään. Maneesissa oli kolmen askeleen linja, kavaletti ympyrällä ja yksittäinen este lävistäjällä. Alotettiin verkkaamalla kaikissa askellajeissa kavaletilla ja puomeilla.




Verkan jälkeen alotettiin hyppääminen esteillä. Menin ekaksi pientä ristikkoa, joka oli lävistäjällä. Hypyt oli aika hyviä siihen nähden, että tulin esteelle ravissa. Muutaman kerran tietty poni lähti vähän liian läheltä tai kaukaa..






Pienen ristikon jälkeen kokeilin tulla muutaman kerran linjaa. Ekalla kerralla meni tosi hyvin, kun ekana oli vain puomi ja sitten pieni ristikko. Toisellakin kerralla meni hyvin, silloin oli molemmat esteet ristikoina. Mutta kolmannella ja viimeisellä kerralla ei mennytkään hyvin..ekan esteen jälkeen poni vaihtoi laukalle, koska toinen este oli pystynä ja en saanut hiljennettyä vauhtia. Puomi tuli alas ja Elma hyppäs liian kaukaa. Onneksi en tippunut, mutta lähellä oli!






Tässä Elma näki pystyn ja lähti...:D


Linjan kokeilemisen jälkeen nostettiin lävistäjällä olevaa ristikkoa hieman isommaksi. Hypyt onnistui siihen melko hyvin, pitää vaan itse muistaa ratsastaa! Lopuksi hyppäsin tätä samaista ristikkoa vielä pystynä. Nostettiin sitäkin muutamaan kertaan isommaksi, tosin ehkä vain max. 60cm.







3. toukokuuta 2014

166. Rentoa köpöttelyä

Tänään mulla on ollut vähän huonompi päivä, hirvee väsymys päällä ja pikkusen päänsärkyäkin...Joten menin Elmalla rennosti ilman satulaa oikeastaan pelkkää käyntiä. Tai otettiinhan me muutama ravipätkä, mut siihen se sitten jäikin. Taivuttelin kuitenkin ponia oikein kunnolla, sille tuli vaahtokin suuhun. Eli riittävästi tehtiin kummiskin töitä. Elma oli taas ihanan rento ja kulkikin kivasti koko ajan :)





Tosiaan tänään oli tällainen rento päivä, mutta huomenna hypätään kunnolla! Ja Aramara-postausta tulossa lähiaikoina, kun nyt sain kuvat ja videot haltuuni (;

Hyvää iltaa kaikille, itse menen nyt pesulle! (:

1. toukokuuta 2014

165. Vappuaaton ratsastus

Moi kaikille ja hyvää vappua! (:

Eilen oltiin tallilla ja mulla oli ajatuksena vaan pitää hauskaa Elman kanssa. Mentiin paria kavalettia siis rennolla meiningillä. 




Tästä ratsastuksesta ei oikein oo mitään kerrottavaa, eka verkkailtiin ravissa ja laukassa, sit alettiin "hyppäämään". Hauskaa meillä oli, vaikka välillä heppa hyppäskin liian kaukaa..:D 




















PS. En menekkään tänään ratsastamaan ponia, mistä mainitsin viime postauksessa huonon sään takia. Uusi ajankohta on ensi viikolla (;