Näytetään tekstit, joissa on tunniste kavaletti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kavaletti. Näytä kaikki tekstit

29. maaliskuuta 2015

214. Pientä kavalettityöskentelyä



Keskiviikkona meillä olikin jumppapäivä kavalettien kera. Laitettiin maneesiin kaksi kavalettia ja niitä sitten mentiin käynnissä ja ravissa. Laukassa ei tällä kertaa lähestymisiä otettu, kun ponilla on ollut virtaa vaikka muille jakaa..







Kivaa meillä silti oli, vaikkei varsinaisesti hypättykään. Sen sijaan nosteltiin jalkoja tavallista enemmän ja laukattiin vähän maneesia ympäri. 




Vauhdin hurmaa!




Eilen vuorossa olikin kouluvalmennukseen valmistautumista pohkeenväistöjen ja ympyröiden avulla. Joutui myös taas rauhoittelemaan Elmaa muutamien laukannostojen jälkeen... Mistäköhän tuo virtakin mahtaa johtua? Kauran määrääkin on laskettu nyt puoleen mitä se ennen oli. No, toivottavasti tää kausi menis ohite mahdollisimman pian! 






Tänään sitten kouluvalmennus illemmalla, siitä lisää tulevalla viikolla! :)

9. tammikuuta 2015

203. Uuden vuoden ensimmäinen postaus

Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa kotona oleillen ja ilotulituksia katsellen. Ensimmäisen kerran tänä vuonna hevosen selkään pääsin viime perjantaina, kun meillä oli tunti. Tosin se oli aivan kamala, ei siis opetuksen osalta vaan yleisesti. Kaikki hevoset oli tosi säikkyjä ja villejä, en tiedä johtuiko se sitten ulkona riehuvasta myrskystä vai edellispäivien ilotulituksista..no kuitenkin Elmakin säikkyi melkein kaikkea ja kerran meinasin tippuakin, kun se veti isot pukit. Pukit johtui kyllä yhdestä nuoresta hepasta, joka tuli liian lähelle Elmaa riekkumaan.

Seuraavan kerran olin ratsastamassa tän viikon maanantaina omalla tunnilla. Menin tällä kertaa ilman satulaa, koska pakkasta oli ihan kiitettävästi. Tehtiin perusjuttuja: ympyröitä ja siirtymisiä. Elma meni tuolloin ihan normaalisti ilman säikkymisiä ja muutenkin oli kivaa.

Keskiviikkona olin myös tallilla ja liikutin ponin. Mentiin kavaletteja ravissa ja laukassa. Ravikavaletit meni tosi hyvin ja Elma joutui niissä oikeasti miettimään miten jalkansa asettelee. Kavaletit oli siis ympyrällä kaarevasti toinen pää ylös nostettuna. Laukassa yritettiin laittaa innarivälit, mutta ei onnistuttu siinä, joten menin sitten vain yhtä kavalettia. Ratsastus meni kivasti ja ponikin oli tyytyväinen! Alla pienet videonpätkät keskiviikolta.







Tänään mennään tallille myös ja samalla putsataan kaikki Elman varusteet (satulat, suitset ja käytössä olevat suojat + pari huopaa). Lisäksi ratsastan ponilla kevyesti (: Lauantai menee shoppaillessa alennusmyynneissä ja sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä iskän kanssa hiihtämään. Eli siis seuraavan kerran tän päivän jälkeen ollaan tallilla vasta maanantaina (;

8. marraskuuta 2014

193. Ulkona ratsastusta ja kavaletteja

Viime viikon lauantaina olin ratsastamassa Elmalla heti koulukisojen jälkeen. Mentiin pitkästä aikaa kentällä, kun vielä oli valoisaa ja pohjakin oli hyvä. Taivuttelin heppaa tosi paljon kolmikaaristen avulla kaikissa askellajeissa. Elma oli taas oikealle tosi huono ja olikin vähän vaikea siihen suuntaan taivutella..Luulin että se näyttäisi ihan kamalalle, mutta aika hyvällehän se videolla näyttääkin! Yllätyin kovasti :D Tein myös muutamat lisäykset ravissa ja ne meni ihan hyvin kanssa.




Tän viikon keskiviikkona otettiin muutamat hypyt Elman kanssa. Laitoin maneesiin toiselle pitkälle sivulle kaksi kavalettia peräkkäin, joiden väli oli yhden askeleen pituinen. Ratsastus meni oikein mallikkaasti, uskalsin jopa hypätä nuo kavaletit! Elmakin tykkäsi :) Enempää en ala selittelemään, kuvat kertovat enemmän!




Mitä ihmettä Blogger tekee laadulle?? :o ei tää näin vihree ollut...






Hepan ilme..:D




31. elokuuta 2014

185. Vauhdikasta ratsastusta

Eilen päätettiinkin mennä tallille, vaikka ajatuksissa sinne oli tarkoitus mennä vasta maanantaina.






Haettiin Elma laitumelta ja ruvettiin laittamaan sitä ratsastusta varten kuntoon. Poni oli ihan tosi väsyneen oloinen käytävällä; alahuuli roikkui todella rentona ja muutenkin heppa nuokkui tyytyväisenä :D 






Sitten lähdettiin maneesiin. Laitettiin sinne kaksi kavalettia kolmikaariselle ja muutama ravipuomi pitkälle sivulle. Eli vuorossa oli pientä harjoittelua keskiviikon estevalmennukseen! 

Aloitettiin perusverkalla, johon yhdistettiin ravipuomit muutamaan kertaan. Puomeissa ei ollut mitään ongelmaa, tosin jossain vaiheessa joku väli tais olla vähän pitkä, mutta siitä selvittiin kyllä. Mentiin eka siis toiseen suuntaan puomeja ja laukkaa ja sitten vasta vaihettiin suuntaa ja uudestaan. Siksi kuvia laukasta ja ravista on sekaisin.





Mentiin myös kerran ravissa kavaletti verkkojen välissä.






Ravipuomien jälkeen alettiin tulemaan kavaletit kolmikaarisella laukassa. Ensin kuitenkin kerättiin ravipuomit pois, koska ne olisi muuten ollut tiellä. 






Tehtävä meni aika hyvin, tosin takajalat tuli vähän jäljessä vaihdoissa, mutta ei se meitä haittaa. Vaihdot kuitenkin joka kerta tuli oikein kavaletin jälkeen :) Mentiin molempiin suuntiin tätä kolmisen kertaa ja sitten lopetettiin.


Mielenkiintoisen näköinen tilannekuva...:D




Ratsastuksen jälkeen vietiin Elma talliin ja siellä annettiin sille ruoka ja laitettiin linimentit jalkoihin. Kun poni oli syönyt, vietiin se takaisin laitumelle. Onneksi hepat siirtyy ensi viikolla tarhoihin, niin ei tarvi enää kävellä pitempiä matkoja! 






Söpöläiset! <3





6. heinäkuuta 2014

180. Erilainen viikko edessä

Moikka! 

Tänään tulinkin vain kirjoittamaan teille meidän ens viikosta, joka vietetään ratsastusleirillä. Eli silloin en päivittele blogia normaalisti, koska en ota konetta mukaan ja luultavasti nettikään ei toimi siellä hyvin. 

Ensi viikon leiri on siis meille teamilaisille ja ohjelmassa on luultavasti vähän kaikkea; esteitä, koulua, maastoilua jne. Tulossa on siis kiva viikko! (:



Tässä kuva torstain kavalettiratsastuksesta. Valitettavasti enempää kuvia ei ole, kun kamera jäi kotiin...Mutta meillä oli Elman kanssa kivaa ja uusi turvaliivikin toimi aivan loistavasti, suosittelen! (:

1. toukokuuta 2014

165. Vappuaaton ratsastus

Moi kaikille ja hyvää vappua! (:

Eilen oltiin tallilla ja mulla oli ajatuksena vaan pitää hauskaa Elman kanssa. Mentiin paria kavalettia siis rennolla meiningillä. 




Tästä ratsastuksesta ei oikein oo mitään kerrottavaa, eka verkkailtiin ravissa ja laukassa, sit alettiin "hyppäämään". Hauskaa meillä oli, vaikka välillä heppa hyppäskin liian kaukaa..:D 




















PS. En menekkään tänään ratsastamaan ponia, mistä mainitsin viime postauksessa huonon sään takia. Uusi ajankohta on ensi viikolla (; 

22. maaliskuuta 2014

151. Pitkä postaus

Moikkamoi kaikille!

Pitkään aikaan taaskaan en ole jaksanut koneelle tulla päivittelemään meidän kuulumisia oman huonovointisuuden takia, johon onneksi saatiin nyt helpotusta pienestä sairaala-jaksosta. Olin siis sairaalassa tän viikon tiistaista aina tähän päivään, mutta nyt pääsin onneksi kotiin hyvävointisena! (: Elmaa on liikuteltu tuntien muodossa sillä välin kun itse olen ollut poissa kuvioista. Huomenna olisi ollut Jonna Aaltosen kouluvalmennus, mutta tyydyn seuraamaan sitä tällä kertaa katsomosta käsin. Tiistaina sitten ratsastamaan seuraavan kerran!

Siirrytäämpäs sitten viikon takaisiin ratsastuksiin, menin silloin keskiviikkona ekaa kertaa pitkästä aikaa Elmalla kavalettia ja vitsit meillä oli kivaa! Enempää en taida siitä selitellä, videon katsomalla selviää paremmin!





Seuraavan kerran olin tallilla kai lauantaina, en oikein enää muista kun aika heikossa hapessa tuolloin olin. En olisi edes jaksanut tunnille mennä, mutta meninpä kuitenkin..Tunnilla mentiin aluksi pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, jonka jälkeen mentiin vähän avoa käynnissä sekä ravissa. Lopuksi oltais tultu avoa vielä laukassakin, mutta itse en jaksanut sitä tehdä, joten laukkasin vaan normaalisti pitkänsivun.




Toiselle olis maistunu banaani :'D




Elma näyttää ihan tankkerilta..?!




Seuraavaksi seuraavaan ratsastuskertaan...tästä tuleekin näyttävästi tällainen romaani, kun iskä on ollut joka kerralla mukana kuvaamassa jotakin materiaalia (; Kävin maanantaina ratsastamassa Elman ihan pikaisesti ja tehtiin ihan perusjuttuja, kun poni ei meinannut kuunnella apuja, vaan juosta alta pois..Lopulta Elma kuitenkin toimi kuin unelma!