Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aramara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aramara. Näytä kaikki tekstit

25. helmikuuta 2015

209. Lomaratsastus

Moikka! Mulla on nyt loma ja käytiinkin muutaman päivän reissulla Keski-Suomessa. Ensin mentiin Jämsään yhdeksi yöksi ja tavattiin siellä sukulaisia ja kävin käyttämässä joululahjaksi saamani lahjakortin hevostarvikeliikkeessä. Lahjakortilla ostin itselleni uudet hienot hanskat, merkiltään Roecklit :) Jämsästä suunnattiin Jyväskylään kylpylään Laajavuoreen. Siellä oltiin pari yötä ja oltiin kylpylässä rentoutumassa. Kaikki suunnitelmat ei kyllä mennyt niin kuin kuviteltiin, koska mun maha oli koko reissun ihan yli kipeä...Esimerkiksi parhaan kaverin näkeminen oli melkein jo peruuntunut, mutta onneksi näin hänet nopeasti.

Eilen mulla olikin sellainen juttu, jota olin odottanut ihan hirveästi: yksityistunti Aramaralla. Aramarahan on siis meidän entinen kotitalli, jossa Elmakin asui monta vuotta. Saavuttiin tallille joskus yhden aikaan ja käytiin tallin omistajan luona kahvilla. Sitten lähdettiin talliin ja ratsastamaan!

Mun piti alunperin mennä Burneyllä, mutta maneesissa oli valmiina jo Lennart, joten meninkin sillä. Ei haitannut yhtään, se on hieno poni! :)


Mun ratsu ja on poni, vaikka säkää lähemmäs 160cm :D


Tunti aloitettiin verkkaamalla itsenäisesti. Otin siinä muutamia pysähdyksiä ja hiukan ravia. Sitten ruvettiin tekemään pitkille sivuille avotaivutuksia ravissa sekä laukassa. Niissä sai ponin kyllä hyvin kuulolle ja suoraksi. Näitten jälkeen käveltiin hetki ja jatkettiin keskiympyrällä.




Keskiympyrällä aluksi pysäytettiin keskihalkaisijan kohdalle ja peruutettiin siitä viisi-kuusi askelta. Ja siis kaikki käynnissä. Aluksi Lennart ei oikein ymmärtänyt mun peruutusohjeita, mutta sitten se alkoi toimimaan muutaman toiston jälkeen hyvin. Kun oltiin tultu näitä käynnissä, siirryttiin raviin ja pysäytettiin siitä samoihin kohtiin. Mentiin ilman jalustimia hetki näin. Ihmettelin kyllä miten tolla ponilla on niin pehmoset askeleet istua, kun Elmalla on tosi pompottava ravi :D Muutenkin Lennart oli niin paljon helpompi ratsastaa kuin tuo oma. Ei tarvinnut tehdä selässä paljoonkaan mitään, vaan käskeä eteenpäin.



Mentiin ympyrällä vielä lisää ravia, tällä kertaa otettiin vain jalustimet takaisin jalkaan. Piti saada hevosta liikkumaan kunnolla eteenpäin ja sitten pienentää ympyrää ihan pieneksi voltiksi. Tämä tehtiin oikeastaan pelkästään istunnan avulla. Tosi hyvin poni kuunteli kyllä istuntaa. Kun oltiin pienennetty tarpeeksi, suurennettiin voltti taas pikkuhiljaa ympyräksi. Unohdinkin mainita, tehtiin siis jokaista tehtävää molempiin suuntiin, ei siis ratsastettu yksipuoleisesti.






Jatkettiin edelleen keskiympyrällä, nyt ottaen vaan laukkaa. Piti saada laukka aktiiviseksi ja energiseksi. Hyvin saikin sen pidettyä sellaisena, piti vaan muistaa aina välillä käyttää pohjetta enemmän. Muutaman kerran sieltä tulikin joku pukin kaltainen, kun satuin käyttämään raippaa takana :D Loppuun vielä ravia eteenalas ja sitten lopetettiin. Oli tosi mukava tunti ja sai tehdä oikeasti töitä ihan kunnolla! Juuri sellainen yksityistunti mistä minä tykkään :) Tunnin jälkeen lähdettiin mummolaan syömään ja siitä ajettiin kotiin. Mukava reissu takana siis!













4. toukokuuta 2014

168. Aramaralla - kuvia + video

No niin, tässä tähän postaukseen jatkoa. Olin siis 19.4. ratsastamassa Aramaralla, tarkemmin sanottuna Jessicalla. Saatte nyt muutaman kuvan tunnista ja videokoosteen (: Kiitos Helmille kuvista ja videoista!




Kiva kun blogger värjäät kentän värin ja muutenkin...-.-







22. huhtikuuta 2014

161. Ratsastamassa Aramaralla

Moikka kaikille! Olinkin koko viikonlopun reissussa, joten en sieltä pystynyt postauksia oikein tekemään. Mutta nyt ollaan kotona niin pystyn :)

Elikkäs olin lauantaina yksityistunnilla Aramaralla. Ratsastin Jessica-ponilla, niille jotka eivät kyseistä ponia tiedä, niin Jessica on connemaraponi ja säkää siltä löytyy vähän reilu 140cm.

Tunnilla mentiin ympyrällä koko ajan ja tehtävänä yleisesti oli saada poni käyttämään paremmin takasiaan ja liikkumaan omalla moottorilla. Alotettiin ihan käynnissä pysäytyksillä ja siitä jatkettiin ravi-käynti-siirtymisillä. Jessica oli alkuun todella tahmea ja sitä saikin pyytää eteenpäin oikein kunnolla.

Siirtymisien jälkeen tehtiin kahdeksikkoa ympyrällä. Tämän tehtävän aikana poni alkoi vasta toimimaan ja liikkumaan kunnolla. Videolta näette paremmin, mutta kun poni alkoi liikkumaan oikeinpäin niin se tuntui kyllä mahtavalta! (Jessica on siis laiska alkeisratsu ;D) Loppuun tehtiin vielä muutama laukannosto. Laukassa olikin työtä, eikä se oikein sujunutkaan ainakaan yhtä hyvin kuin ravi. Sitten eteenalas loppuravit ja kävelyt. Ponille kiitokset ja vietiin se tarhaan ruokailemaan :)

Ps. Lisään heti tänne tunnista videota, kun saan ne (;