Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puntus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puntus. Näytä kaikki tekstit

4. helmikuuta 2014

141. Pieni pyöreä poni

Eilen olin tunnilla, mutta alla ei ollutkaan Elma. Ratsunani toimi tällä kertaa ihana russponi ruuna Puntus! Tunnin aiheena oli hevosen ratsastus pyöreäksi ja rennoksi, ja aloitimme tunnin kevyessä ravissa tehden isot pääty-ympyrät päätyihin. Puntusta saikin ihan kunnolla asettaa sisäänpäin, että se taipuisi hyvin ja olisi pyöreä. Loppuvaiheessa poni alkoikin jo hellittämään, ja olikin ihan mukavan tuntuinen.

Seuraavaksi vuorossa oli laukkatehtävä. Laukkasimme molempiin päätyihin ympyrät ja pitkät sivut mentiin harjoitusravissa, tehden käyntisiirtymiset keskelle sivua. Puntus toimi oikein hyvin tässä tehtävässä, molempiin suuntiin. Ponin laukka tuntui olevan kehittynyt ja se jaksoi pitää laukan yllä koko ympyrän ajan. Siirtymisetkin oli oikein mallikkaita ja poni hakeutui jo mukavasti muotoon.

Loppuun ravasimme vielä loppuravit, joissa piti hevosen saada venyttää kunnolla kaulaansa eteen-alas. Puntus alkoikin venyttää kaulaansa ihan kivasti ja lopetettiin siihen kera kunnon taputusten! On tuo poni vaan niin super, ihan mun lemppari! :)









31. lokakuuta 2013

114. Rataharjoitukset

Mulla oli siis rataharjoitukset eilen tallilla ja menin siihen Puntuksella. Poni oli muuten muuttanut Elman naapuriin, niille jotka eivät tiedä, Elma siis vihaa Puntusta..:D Heti kun oma hepo tuotiin talliin, Puntus alkoi kiehnäämään siihen karsinan välisiin kaltereihin ja luimistelu alkoi..:D

No mutta laittelin siinä ponin kuntoon rauhassa ja lähettiin sitten maneesiin verkkaamaan vähän ja sen jälkeen olikin oman radan vuoro. Tosiaan en osaa vielä rataa, niin Sanna siinä mulle huuteli onneks ohjeita mitä tehdä :)

Rata meni muuten tosi hyvin, lukuunottamatta pientä ravirikkoa laukassa. Ainiin, olihan meillä vielä pahempikin ongelma, nimittäin Puntus ei millään olisi halunnut peruuttaa..Peruutettiin kirjaimellisesti radalta pois, kun peruutus vähän lähti vinoon..:D Lopulta se vähän hellitti ja päästiin peruuttamaan nätisti yksi askel. Tyytyväisin mielin lähden kisoihin huomisen tunnin jälkeen, missä treenataan peruutusta ja paikoillaan pysymistä tervehdyksissä :) Menen huomenna myöskin Elman tunnin jälkeen.


Rakkausponi <3 Puntus muuten anto mulle suukon eilen naaman, pus! <3 :D