Teen nyt tälläsen postauksen mun ostoksista tänään ja lisänä muutama kuva matkasta, koska yksi lukija tälläistä toivoi :)
Eli lähdettiin jo aikaisin, olisiko 10-11 ja käytiin ekana Robinhoodissa. Ostettiin sieltä mulle ratsastushousut, kun vanhoihin oli muodostunut monta isoa reikää.
Tein ponin kanssa paljon isoja ympyröitä ja lopuksi pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Elma toimi tosi hyvin koko tunnin mitä ratsastin, paitsi alkuun pohkeenväistöissä käynnissä toisella pitkällä sivulla se meni aika huonosti, onneksi se siitä kuitenkin parani paljon!
Noista kuvista näkee mun yhden virheen; kädet ovat liian kaukana toisistaan. Keskiviikkonakin Henkka taas muistutteli asiasta, hyvin sanoen että hevosesi ei ole virtahepo :D
Nyt ei olla menossa pitkään aikaan tallille, vasta ensi viikon keskiviikkona, mutta ajattelin silloin hypätä. Elmalla ratsastaa lauantaina yksi ihminen ja maanantaina toinen, joten heppa ei jää liikkunnatta :)
Elikkäs tänään oltiin tallilla ja kävin ratsastamassa kevyesti. Menin ilmansatulaa ja oli tosi kivaa! Elma liikkui koko ratsastuksen ajan rennosti ja muodossa. Ja ikinä ei ole ollut noin helppoa istua hepan ravissa ilmansatulaa! o: Jäi tosi hyvä fiilis, vois mennä useemminkin ilmansatulaa (:
Alla muutama oma kuvaus ja loput tallilta :)
puussakin jo hiirenkorvia :)
Ratsastuksen jälkeen mentiin syöttämään Elmalle vihreää ja sitten tarhaan. Siivosin lopuksi kakat tarhasta, jolloin molemmat hepat tuli uteliaasti viereen seuraamaan mitä teen :D
Ajattelin tehdä jonkun erikoispostauksen tässä lähiaikoina, niin olisiko teillä ehdotuksia? (: Kaikki ehdotukset otetaan vastaan.
Tänään oli Henkan estevalmennus ja oltiinkin kentällä. Sää oli tosi kiva, lukuunottamatta lämpöä, +20 astetta..:D Tuli pikkasen kuuma siinä hypätessä.
Alotettiin puomeilla joita mentiin ravissa ja laukassa. Tämän jälkeen mentiin muutaman kerran kaikissa askellajeissa vesi ylite ilman mitään estettä. Elma meni ton tosi hyvin, ei pelännyt yhtään.
Puomien ja veden jälkeen alettiin tulemaan pientä rataa. Eli ensin mentiin vihreä ristikko, jonka jälkeen sininen pysty ja toinen vihreä ristikko. Ristikon jälkeen valkopunainen ristikko ja vielä siihen perään vihreä ristikko. Tehtävä meni hyvin, kantapäistä huomautettiin vaan kokoajan...en ole sitä vieläkään oppinut näköjään :D
Viimeiseksi mentiin sellaista rataa, että ensiksi mentiin tuo ylläoleva este ja sen jälkeen tuo kuvassa näkyvä ristikko. Ristikon jälkeen tultiin vesieste ja lopuksi punainen ristikko ja punavalkoinen ristikko. Lopuksi piti pysäyttää kulmaan. Tää tehtävä meni muuten hyvin, mutta se vikan esteen jälkeinen pysähdys oli aika vaikea.
vesieste
Huomenna tiedossa olis kevyt ratsastus ja perjantaina kanssa luultavastikkin. Lauantaina ei olla tallilla, vaan shoppailemassa ja sunnuntaina syömässä jossain äitienpäivän kunniaksi :)
Niin meillä oli siis eilen tollanen puomi/kavaletti -tunti, mutta siitä kohta enemmän. Tässä alla kuitenkin kooste pe 3.5. ratsastuksesta :)
Eli eilisellä tunnilla mentiin ympyrällä puomeja ja yksi kavaletti. Mentiin tehtävää ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Toi tehtävä oli ihan helppo ravissa, mutta laukassa se olikin tosi vaikeeta, aina Elma vaihto ristilaukalle. Tai no oikeastaan yhdellä kavaletilla oli helppo, mutta sitten kun siihen laitettiin vielä pieni este, niin sitten se muuttu vaikeeks.
Saatiin kuitenkin se mentyä toiseen suuntaan toinen puoli maassa ja toinen kannattimella. Toiseen suuntaan pystyikin menemään esteenä, koska se oli meille helpompi. Lopuksi saatiin hypätä vähän isompaa estettä jos haluttiin. No, minä halusin ja pääsin hyppäämään yksittäisenä :) Esteen korkeus oli ~70cm, pitkästä aikaa perusnormikorkuisia esteitä, siis siihen viimeksi jäin estevalkassa :)
Alla muutamat hypyt tunnilta.
Huomenna on taas kerran Henkan estevalmennus, johon osallistun :) Saatte siitä postausta luultavasti keskiviikko-iltana tai torstaina (:
Ja unohdinkin melkein jo kertoa, oon käyny nyt lenkillä muutamana päivänä :) On se kyllä parasta ratsastuksen jälkeen!
Tänään oli estekisat Tortolassa. Osallistuttiin Elman kanssa siihen C-merkin esterataan, joka oli 60cm korkea.
Lähdettiin jo aikaisin tallille ja vaihdettiin Elman satulaan kisahuopa ja putsasin samalla kenkäni. Mentiin verkkaamaan jo aika aikasin. Verkassa oli kaksi estettä, ristikko ja pysty, molemmat aika pieniä.
tumma ja heilahtanut, mutta toivottavasti saa selvää!
Mua jännitti ihan kamalasti ennen suoritusta ja en ois ees halunnu suorittaa koko rataa, mutta sitten mut oikeestaan pakotettiin (:D) maneesiin ja siellä se jännitys katosikin kun aloin hyppäämään. Rata meni tosi hyvin ja puhtaasti :) Sijoituttiin kolmansiksi :) Aikaa en vielä tiedä.
hieno heppa! alla vielä video suorituksesta :) ja se toinen video perässä on radan kakkososa ;)
Eilen kävin myös ratsastamassa Elman kentällä ja se meni tosi hyvin. Videotakin siitä on, mutta äitin puhelin on mun kaveri...:D Kirjoitan eilisestä joku päivä videon kera sitten :) (jos se puhelin suostuisi yhteistyöhön...)
Olin maanantaina ensin perustunnilla ja sen jälkeen vielä puolen tunnin yksityistunnilla. Tehtiin normaalitunnilla vastalaukkoja, laukkaa keskiympyrällä, harjoitusravissa voltteja ja vielä lisäksi pohkeenväistöjä käynnissä. Ja ainiin, tehtiin muutaman kerran myös askeleen pidennyksiä/lisäystä mitä sitten olikaan :)
Alkutunti meni ihan hyvin, mutta väistöissä Elma vaan peruutti, eikä kuunnellut yhtään mitään apuja...Sama juttu vastalaukoissa...Onneksi ton tunnin jälkeen oli se yksityistunti, tuli tosiaankin tarpeeseen!
Yksityistunnilla harjoteltiin hidastamista ja Elman saamista sillä keinolla oikeinpäin liikkuvaksi. Alussa poni menikin tosi lujaa, mutta hyvillä ohjeilla sain sen hiljentämään ja nättiin muotoon. Mentiin kanssa tota ravissa ja siinäkin meni hyvin :) Alapuolella video, jossa alussa näkyy epäonnistunut pohkeenväistö ja laukkaa tunnilta ja kaksi viimeistä videota on yksityistunnilta.
Tänään mulla olikin Ninnin estetunti, jossa mukana oli vain toinen ratsukko, eli päästiin hyppäämään ihan kunnolla. Hypättiin ekaa kertaa ulkokentällä :)
Aloitettiin verkalla, jonka jälkeen alettiin tulemaan paria puomia ympyrällä laukassa. Tämän jälkeen lisättiin tehtävään päädyssä ollut ristikko. Tehtävä meni hyvin, lukuunottamatta pieniä ohjausvaikeuksia :D
Ympyrä-tehtävän loputtua menimme saman alun, mutta vielä sen perään toisen ristikon ja laukkapuomit. Tämäkin meni hyvin :)
Ihan lopuksi mentiin sama rata, mutta vain toisin päin. Laukkapuomit oli nostettu pieniksi kavaleteiksi. Alapuolella video tunnista (: Tunnista jäi tosi mukava fiilis ajatellen kisoja :)
En olekkaan varmaan täällä kertonutkaan, että mulla on estekisat tän viikon lauantaina eli 4.5. Hyppään siellä C-merkin esteradan, jonka korkeus on 60cm (: